DVD-vitriinin arkistosta, osa 3

Suomen elokuvahistorian merkittävimpiin ohjaajiin lukeutuva Matti Kassila muistetaan luonnollisesti parhaiten Komisario Palmu -elokuvistaan, mutta hänen ansioluettelostaan voi helposti nostaa esiin muitakin huomionarvoisia teoksia. Yksi näistä on palkittu F.E. Sillanpää -filmatisointi Elokuu (Augusti / Harvest Month / Destiny, FIN 1956), joka on julkaistu DVD-formaatissa osana Fennada-Filmin tuotantoa esittelevää sarjaa.

Elokuu alkaa idyllistä järvimaisemaa kuvaavalla jaksolla, joka johdattelee kanavanvartija Viktor Sundvallin työn äärelle. Elokuisen lauantain leppoisaa tunnelmaa varjostaa Sundvallien ystävän, Maija Länsilehdon, vierailu, jonka valmistelut kiristävät Viktorin ja hänen vaimonsa Saiman välejä. Lopulliseen syöksykierteeseen tilanteen ajaa tamperelaisen hotellinpitäjättären alkoholisoituneelle Viktorille tuliaisiksi tuoma konjakkipullo.

Kassila tavoittaa upeasti hiostavan kesäpäivän ilmapiirin ja käyttää tätä taitavasti kerronnan välineenä rinnastaessaan nousevan ukonilman lähestymisen päähenkilöiden ympärilleen luomien kulissien asteittaiseen murtumiseen. Toisistaan etääntyneen avioparin ja miehen entisen rakastajattaren kohtaamisen väkinäinen ystävällisyys ja taustalla kytevä hiljainen kyräily purkautuvat lopulta avoimeksi välienselvittelyksi, jolla on kohtalokkaat seurauksensa. Viktorin juopumustila ja Saiman kärhämöinti palvelusväen kanssa kiristävät tunnelmaa entisestään, mutta mahtuu elokuvaan muutakin kuin ahdistusta ja liiallisesta alkoholin käytöstä aiheutuvia lieveilmiöitä.

Vastapainoa synkkyydelle tuovat lähiseudun nuorison orastavaan rakkauselämään kurkistavat sivujuonet, joita seurataan lomittain päätarinan kanssa. Rakenteellisesti Elokuu pysyy hyvin kasassa, vaikka näkökulmat ja aikatasot vaihtuvatkin vilkkaasti tapahtumien ajanjakson muodostavan vuorokauden aikana. Kirjallista materiaalia sovittaessaan Kassila on kuitenkin sortunut turhaan selittelyyn, joka on muutoin onnistuneen elokuvan suurin heikkous. Siirtymien tueksi lisätty jaaritteleva kertojaääni ja valikoitujen henkilöiden päänsisäiset monologit eivät jätä sijaa väärille tulkinnoille, mutta samalla varman päälle pelaaminen latistaa monta hyvää kohtausta.

Kassila ja kuvaaja Esko Nevalainen tavoittavat kuvissa hienosti Sillanpään luonnonläheisen tyylin, eikä kaksikko kaihda sekoittaa perinnetietoisten maaseutunäkymien joukkoon kokeellisia jaksoja. Hourailevan Viktorin harhanäyt hyödyntävät jyrkässä valaistuksessaan ja asetelmissaan onnistuneesti teatteri-ilmaisun sävyjä, ja osa takautumista on toteutettu rohkeasti mykkäelokuvan keinoin. Dialogivoittoisen elokuvan näyttelijätyöskentely ei vakuuta kaikin puolin, mutta ainakin Toivo Mäkelä ja Emma Väänänen tekevät keskeisissä rooleissa väkevät suoritukset.

(31.7.2005)

DVD-vitriinin arkistosta, osa 2

Charles Bronsonin ja J. Lee Thompsonin yhteinen kausi Cannon Groupin suojissa poiki yhteensä viisi elokuvaa, joille on yhteistä liukuhihnamaiseen tuotantotahtiin toimineen yhtiön metritavaramainen kosketus. Ensimmäisenä valmistunut Ennen keskiyötä (10 to Midnight / Ten to Midnight / 10 före midnatt, USA 1983) on tyypillisen keskinkertainen tusinajännäri, jonka erottavat kymmenistä samasta saavista ammentavista filmeistä sen odottamattoman törkyiset eksploitaatiovivahteet.

Bronson näyttelee säästeliääseen tapaansa kyynistä komisario Leo Kessleriä, joka on päättänyt pysäyttää nuoriin naisiin mieltyneen sarjamurhaajan. Uuden työparin Paul McAnnin (Andrew Stevens) kanssa tehty selvitystyö viittaa viimeisimmän uhrin työtoveriin Warren Staceyyn (Gene Davis), mutta pitävien todisteiden puuttuminen estää syytteen nostamisen. Vaistoonsa luottava Kessler ei anna periksi, mikä suututtaa Staceyn, joka on jo ehtinyt ottaa seuraavaksi kohteekseen komisarion Laurie-tyttären (Lisa Eilbacher).

Lain voimaan uskonsa menettäneen Kesslerin ja tarkkaan suunnitellun alibin taakse suojautuvan Staceyn välinen psykologinen kädenvääntö on tuttua peruskauraa samoin kuin nuoremman etsivän neuvominen ja tulehtuneen isä-tytär -suhteen vatvominen, mutta Thompsonin konstailematon ohjaus pitää ainesten kuluneisuudesta huolimatta mielenkiinnon yllä. Puhepitoiset draamajaksot syrjäyttävät jopa Bronsonin valkokangasimagoon olennaisena osana kuuluvan toiminnan, mutta käsikirjoittaja William Roberts on saanut sijoitettua ammuskelulta vapaaksi jääneeseen tilaan ihan riittävästi väkivaltaa ja seksiä.

Alastomia naisia on liikkeellä tämän tästä, mutta yllättäen ilkosillaan kirmailusta vastaa suurimmaksi osaksi Stacey. Aatamin asussa murhaamiselle on perusteltu selitys, mutta tappajan luonteesta annetaan niin häiriintynyt kuva, että metodin taustalla on varmasti muutakin kuin vaatteiden suojaaminen veritahroilta. Davis esittää itsepintaisesti tunkeilevaa ja läähätyspuheluita soittelevaa huonoa häviäjää korostetun ilmeettömästi, paitsi silloin kun epäonnistuminen johtaa lapselliseen kiukutteluun. Suorituksesta on hankala sanoa, onko kyse osaamisen puutteesta vai harkitusta tunneköyhyyden kuvastamisesta, mutta vaikutelma on joka tapauksessa kylmäävä ja osittain hieman huvittava.

Muut näyttelijät esiintyvät aivan luonnollisesti ja yltävät varsin hyviin suorituksiin. Bronsonin ohella tunnetuimpia kasvoja ovat ylikomisario Malonea esittävä Wilford Brimley ja Geoffrey Lewis, joka tekee puolustusasianajaja Dantesta hyvin vakuuttavan mätämunan. Nousevista kyvyistä vakuuttavin on Eilbacher, joka on jopa erinomainen välittömänä ja sanavalmiina Lauriena, ja vilahtaapa tyttöjen asuntolassa myös pikku roolissa elokuvadebyyttinsä tekevä Kelly Preston.

(18.7.2006)

Mahjongin lumoissa

Rakkaus vai harrastus? Siinä valinta, jota puntaroidaan kauan ja huolella Stanley Siun ohjaamassa hupailussa Why, Why, Tell Me Why! (Huai nu hai, HKG 1986). Peliriippuvaisen äidin laiminlyömä ja mahjong-nappuloille tyttöystävänsä hävinnyt Yau on päättänyt pysyä vastedes kaukana uhkapelaavista naisista. Väärinkäsityksen vuoksi hän luulee löytävänsä unelmiensa täyttymyksen Anita Fongista, joka on todellisuudessa mestaruustason palikanvääntäjä. Niinpä yhteisen onnen saavuttaminen edellyttää pariskunnalta monenlaista yrittämistä: ensin hurmataan, sitten piilotellaan pelaamispakkomiellettä ja lopulta vieroittaudutaan turmiollisesta paheesta.

Tyypillistä 80-luvun hongkongilaista vauhtikomediaa edustava elokuva syytää kaksikon tielle solkenaan koettelemuksia, jotka lujittavat romanttista sidettä mutta ovat koomisesti yllätyksettömiä. Törmäilyyn ja säntäilyyn yllyttävät sattumukset eivät irrota järin hersyviä nauruja, mutta alati pirteä Anita Mui ja kohelluksellaan alkuun ärsyttävä Anthony Chan voittavat synkkämielisimmänkin hapannaaman puolelleen. Parin vuoroin avuliaat ja vuoroin petolliset ystävät rikkovat sopivasti odotuksia ailahtelevalla toiminnallaan.

Jäntevimmillään filmi on mahjong-kohtauksissa, joista varsinkin Yaun oppimia kusetuskikkoja soveltava peli pitää pihdeissään myös sääntöihin perehtymättömän katsojan. Jos koko elokuva olisi yhtä tiukasti rytmitetty, ei tarvitsisi harmitella kokonaisuuden musertavaa puolivillaisuutta. Nykymuodossa Why, Why, Tell Me Why!:ta ei pelasta edes Anita Muin laulama tarttuva tunnuskappale.