1980- ja 90-lukujen taitteen pienimuotoisen vedenalaisten tieteiselokuvien aallon ainoa huomattava menestyjä oli James Cameronin Abyss - syvyys, mutta jonkinmoista kannatusta nauttii edelleen myös George P. Cosmatosin ohjauksessa valmistunut kauhupainotteinen Leviathan - kuoleman laiva (Leviathan / Leviathan - dödens fartyg, USA/ITA 1989).
Tarina alkaa Atlantin pohjasta, jossa tavataan hopeaa louhivan kaivosyhtiön asemalla töitä paiskiva duunaritiimi. Kolmen kuukauden urakka on loppusuoralla ja lähestyvää vuoronvaihtoa sekä paluuta pintaan odotellaan naljaillen ja keppostellen. Viimeiset kaivaukset aiheuttavat yllätyksen, sillä pari ryhmän jäsentä löytää neuvostoliittolaisen laivanhylyn, jonka sisuksia ei tietenkään jätetä tutkimatta. Todisteista päätellen tovereiden paatilla ei ole ollut kaikki kunnossa ennen uppoamista, ja vääjäämättä ongelmia alkaa ilmaantua myös mainareiden keskuuteen.
David Peoplesin ja Jeb Stuartin käsikirjoitus ei vaikutteitaan häpeile, siinä määrin selvästi pohjalta paistavat Alien - kahdeksas matkustaja, The Thing - "se" jostakin ja Operaatio Outland. Esikuvien mukaisesti asiaan ei rynnätä suin päin, vaan tunnelmaa viritellään hitaasti kypsytellen ja jännitettä vaivihkaa kasvattaen. Samalla aseman henkilökaarti ja näiden keskinäiset suhteet esitellään työn ja vapaa-ajan vieton kautta, ja vaikkei hahmoista kovin syvällisiä kuvia piirretä, tulevat tyypit riitävän tutuiksi jatkoa ajatellen. Rooleissa nähtävät nimekkäät b-listalaiset Peter Weller, Ernie Hudson, Amanda Pays, Hector Elizondo, Richard Crenna, Daniel Stern, Lisa Eilbacher ja Michael Carmine hoitavat hommansa kunnialla, vaikka yhdenkään suoritus ei ole erityisen muistettava.
Vihjeitä syötetään siinä määrin, että katsoja pysyy venäläislaiva Leviathanin mysteerin ratkonnassa pari askelta hahmojen edellä. Ja referenssit nähnyt pystyy vaivatta arvaamaan, mitä tuleman pitää. Tällä tavalla kasattu jännitys laukaistaan kovin tavanomaisella eloonjäämiskamppailulla siinä vaiheessa, kun elokuvan henkilötkin pääsevät kärryille tukalasta tilanteestaan. Tahdin kiihtyessä esillepano pirstaloituu, ja kerronnan yksityiskohdat hieman hämärtyvät huipennuksen säntäilyssä.
Lainailua sentään jatketaan elokuvan loppuun asti kierrätyksen ulottuessa jopa kirjoittajien omiin tuotoksiin. Ainakin linja on johdonmukainen, mutta kun hommat on jo hoidettu esikuvissa paremmin, Leviathanin tarpeellisuus jää lopulta kyseenalaiseksi. Jännittävä ja sujuva se on, mutta kestääkseen aikaa se olisi kaivannut pikkuisen lisää. Jos ei omaperäisyyttä, niin edes italialaisten kopiofilmien irrottelevaa rämäpäisyyttä. Nyt elokuva pelaa amerikkalaisittain varman päälle, vaikka huomattava osa viuluista on maksettu liiroilla.
Tarina alkaa Atlantin pohjasta, jossa tavataan hopeaa louhivan kaivosyhtiön asemalla töitä paiskiva duunaritiimi. Kolmen kuukauden urakka on loppusuoralla ja lähestyvää vuoronvaihtoa sekä paluuta pintaan odotellaan naljaillen ja keppostellen. Viimeiset kaivaukset aiheuttavat yllätyksen, sillä pari ryhmän jäsentä löytää neuvostoliittolaisen laivanhylyn, jonka sisuksia ei tietenkään jätetä tutkimatta. Todisteista päätellen tovereiden paatilla ei ole ollut kaikki kunnossa ennen uppoamista, ja vääjäämättä ongelmia alkaa ilmaantua myös mainareiden keskuuteen.
David Peoplesin ja Jeb Stuartin käsikirjoitus ei vaikutteitaan häpeile, siinä määrin selvästi pohjalta paistavat Alien - kahdeksas matkustaja, The Thing - "se" jostakin ja Operaatio Outland. Esikuvien mukaisesti asiaan ei rynnätä suin päin, vaan tunnelmaa viritellään hitaasti kypsytellen ja jännitettä vaivihkaa kasvattaen. Samalla aseman henkilökaarti ja näiden keskinäiset suhteet esitellään työn ja vapaa-ajan vieton kautta, ja vaikkei hahmoista kovin syvällisiä kuvia piirretä, tulevat tyypit riitävän tutuiksi jatkoa ajatellen. Rooleissa nähtävät nimekkäät b-listalaiset Peter Weller, Ernie Hudson, Amanda Pays, Hector Elizondo, Richard Crenna, Daniel Stern, Lisa Eilbacher ja Michael Carmine hoitavat hommansa kunnialla, vaikka yhdenkään suoritus ei ole erityisen muistettava.
Vihjeitä syötetään siinä määrin, että katsoja pysyy venäläislaiva Leviathanin mysteerin ratkonnassa pari askelta hahmojen edellä. Ja referenssit nähnyt pystyy vaivatta arvaamaan, mitä tuleman pitää. Tällä tavalla kasattu jännitys laukaistaan kovin tavanomaisella eloonjäämiskamppailulla siinä vaiheessa, kun elokuvan henkilötkin pääsevät kärryille tukalasta tilanteestaan. Tahdin kiihtyessä esillepano pirstaloituu, ja kerronnan yksityiskohdat hieman hämärtyvät huipennuksen säntäilyssä.
Lainailua sentään jatketaan elokuvan loppuun asti kierrätyksen ulottuessa jopa kirjoittajien omiin tuotoksiin. Ainakin linja on johdonmukainen, mutta kun hommat on jo hoidettu esikuvissa paremmin, Leviathanin tarpeellisuus jää lopulta kyseenalaiseksi. Jännittävä ja sujuva se on, mutta kestääkseen aikaa se olisi kaivannut pikkuisen lisää. Jos ei omaperäisyyttä, niin edes italialaisten kopiofilmien irrottelevaa rämäpäisyyttä. Nyt elokuva pelaa amerikkalaisittain varman päälle, vaikka huomattava osa viuluista on maksettu liiroilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti