lauantai 15. elokuuta 2015

DVD-vitriinin arkistosta, osa 44

Suahilinkielisestä varoitushuudosta nimensä saanut Hatari (Hatari!, USA 1962) kertoo Keniassa operoivasta kansainvälisestä metsästysryhmästä, joka pyydystää villieläimiä sitä mukaa kuin eläintarhat niitä tilaavat. Aluksi nähtävä sarvikuonojahti päättyy Intiaanin (Bruce Cabot) loukkaantumiseen, mutta joukkuetta johtava Sean Mercer (John Wayne) palkkaa hänen tilalleen Chipsiksi kutsutun ranskalaisen (Gerard Blain). Tulokas aiheuttaa jo ensitapaamisella hämminkiä Pocketsin (Red Buttons), Kurtin (Hardy Krüger), Luisin (Valentin de Vargas) ja Brandyn (Michele Girardon) muodostaman ryhmän keskuudessa, mutta vielä pahemmin järjestelyt sekoittaa sveitsiläisen eläintarhan lähettämä valokuvaaja Dallas (Elsa Martinelli).

Siinäpä se juoni sitten onkin, mikä on aika vähän Hatarin pitkään kestoon nähden. Kolmen kuukauden metsästyskauteen ei mahdu juuri muuta toimintaa kuin jahtiretkiä, niiden suunnittelua ja eläintenhoitamista sekä väkijuomien maistelua työajan ulkopuolella. Tarinassa on siis huomattavasti toistoa, mutta pitkästymisen vaaraa ei siltikään ole, koska elukoiden arvaamattomuus ja naisten läsnäolosta syntyvä miehinen kilpailuasetelma tuovat tilanteisiin riittävästi vaihtelua.


Alku on vakava, mutta draama ja komedia vuorottelevat Howard Hawksin ohjauksessa juuri sopivassa määrin. Etenkin Red Buttons keventää tunnelmaa suruttomalla asenteellaan, mutta huumori ei mene kuitenkaan niin pitkälle, etteikö henkilökuvien rakentuminen hoituisi asiallisesti. Roolinsa mallikkaasti tekevät näyttelijät huolehtivat myös jännityksestä suoriutumalla ihan itse vaarallisista pyydystyskohtauksista, joiden vauhdikkuuden Hawks ja kuvaaja Russell Harlan ovat onnistuneet ikuistamaan hienosti. Loppuhuipennus ohjautuu tarkoituksellisesti farssin puolelle, mutta kun taustalla soi Henry Mancinin leikkisä klassikkosävelmä Baby Elephant Walk, ei radikaalista ratkaisusta tohdi pahastuakaan, vaikka tyylinvaihdos onkin huomattava.

Dallasin ja metsästysseurueen yhteisen alkutaipaleen sovinistinen pohjavire, kenialaisten ja ulkomaalaisten välillä vallitseva siirtomaa-ajoilta periytynyt hierarkia sekä villieläinten taltuttamisessa käytettävät rajut otteet nostanevat herkimpien nykykatsojien karvat pystyyn. Jos näitä seikkoja ei näe ylitsepääsemättömänä ongelmana, on Hatari oikein viehättävä ja nuoremmillekin katsojille sovelias vanhan ajan seikkailuelokuva, jonka aihe on harvinaisuudessaan hyvin kiintoisa.

(15.8.2005)

tiistai 4. elokuuta 2015

DVD-vitriinin arkistosta, osa 43

Populaarikulttuurihistorian tunnetuin salainen asiamies on kerännyt 55-vuotisen olemassaolonsa aikana laajan joukon seuraajia, joita on seikkaillut elokuvissakin iso liuta lukuisina vaihtelevasti menestyneinä variaatioina. Suosittuihin aiheisiin hanakasti tarttunut blaxploitaatioaaltokaan ei hyökynyt ohitse ilman agenttisankareita, mistä on säilynyt Fred Williamsonin ansiosta muistettavimpana jäänteenä Kova kundi Bolt (That Man Bolt / Bolt – en hårding / Kuriren från Hongkong, USA 1973).

Tutuilla nimikirjaimilla siunattu, kansainvälisenä kuriirina toimiva Jefferson Bolt suostutellaan vankilatuomiolla uhaten kuljettamaan miljoona dollaria Hongkongista Mexico Cityyn. Ammattimies tarttuu tarjoukseen turhia kyselemättä, mutta kun ranteeseen kahlitun salkun roikottaminen käy toistuvasti hengenvaaralliseksi, herää lentokenttien miehessä halu ottaa selvää seteleiden alkuperästä. Jäljet vievät Boltin askel askeleelta sotkuisempaan kiipelisumaan, josta raivataan ulospääsy perinteisin konstein tappelemalla, kaahailemalla ja ammuskelemalla.


Juuri muuta ei tarvittaisikaan, ellei Henry Levinin ja David Lowell Richin ohjaus olisi kaikilla osa-alueilla häiritsevän inspiroitumatonta. Mekaaniset toimintakohtaukset sujahtavat silmien ohitse herättämättä minkäänlaista innostusta, ja mutkikkaaksi tarkoitettu juonikin alkaa hiljalleen tuntua yhdentekevältä. Tilannetta ei kohenna myöskään laahaavasti etenevän elokuvan liiallinen kesto, jota olisi voinut helposti höylätä pitkälti toistakymmentä minuuttia tiiviimmäksi.

Paljon on pielessä, mutta Kova kundi Bolt ei jää siltikään täysin toivottomaksi tapaukseksi lajissaan. Kaakkois-Aasian ja eteläisten Yhdysvaltojen koluamisessa on oikeaa otetta, vaikka mittakaavassa ja miljöön loisteliaisuudessa jäädään kauas James Bondin työmaiden prameasta ilmapiiristä. Budjetin rajat tulevat vastaan työvälineissäkin Boltin joutuessa tyytymään erikoisvarusteissa aurinkolaseihin kätkettyihin kiikareihin. Naisten kellistäminen sen sijaan luonnistuu siinä kuin brittikollegaltakin ja aseettomassa taistelussa noustaan jopa pari pykälää korkeammalle tasolle. Totuuden nimessä täytyy myöntää, ettei Williamson ole genrensä vikkeläraajaisin tähti, mutta vanhan sikarintupruttelijan karisma ja pistämätön ulosanti pitävät touhun niin hyvin raiteilla, että niiden takia suhteellisen vaatimaton Bond-jäljitelmä kestää toisenkin katselun.

(4.8.2008)