DVD-vitriinin arkistosta, osa 11

Hongkongin elokuvien ikärajaluokittelun yläpäästä on ajan myötä kasvanut käsite, joka tunnetaan länsimaissakin. Yksi tunnetuimmista lapsilta kiellettyä Category III -leimaa kantavista teoksista on ajankohtaisiin aiheisiin hanakasti tarttuvan Wong Jingin tuottama Ebola Syndrome (Yibola bing du / Yibola beng duk, HKG 1996), jonka laadusta vastaavat kokeneet alan miehet The Untold Storyn takaa: ohjauksesta huolehtii Herman Yau ja pääosassa sikailee törkymöykkyspesialisti Anthony Wong.

Wongin roolihahmona on Kai-niminen kovaonninen häviäjä, joka jää kiinni rysän päältä pomonsa vaimon kanssa peuhaamisesta. Nainen vierittää syyn Kain niskoille, ja pian tällä on totiset paikat petetyn aviomiehen uhatessa kastraatiolla. Katuva Wong lupaa suorittaa operaation itse, mutta ratkaisee pulman tappamalla avioparin ja pomon apulaisen. Pariskunnan jälkikasvunkin Kai valelee bensiinillä, mutta naapuri ehtii hätiin, jolloin tuohtunut massamurhaaja häipyy paikalta. Kymmenen vuotta myöhemmin Kai tavataan piileskelemässä Johannesburgissa, jossa hän työskentelee kiinalaisravintolan kokkina. Teekannuun räkivä ja paistilihoihin sekaantuva keittiömestari pääsee eräänä päivänä omistajan mukaan lihanostoreissulle kaupungin ulkopuolelle. Matka suuntautuu ebola-viruksen saastuttamaan alkuasukaskylään, jonka laitamilla Kai raiskaa savannille lyyhistyneen naisen. Pian Kaikin saa tappavan taudin ensioireet, mutta onnekseen hän osoittautuu immuuniksi virukselle, jonka kantajana hän käynnistää tietämättään nopeasti etenevän epidemian Johannesburgissa.

Ja tämä on vasta alkusysäys tapahtumaketjulle, jonka tyrmistyttävyys vetää kokeneenkin roskaelokuvien kuluttajan hiljaiseksi. Yau roiskii ruudulle tasaista tahtia toinen toistaan puistattavampia kohtauksia, joissa mikään ei ole pyhää, ja juuri kun luulee nähneensä kaiken, ohjaaja onnistuu kaivamaan hihastaan vielä pitemmälle menevän ässän.

Hongkongilaisille elokuville tyypillinen pidättelemättömyys on siis vallalla myös Ebola Syndromessa, eikä siinäkään ole mitään kummallista, että sairaimmatkin käänteet esitetään humoristisessa valossa. Horjahtelevasti etenevän elokuvan ehdoton tukipilari on Anthony Wong, joka vetää rasvaa tihkuvan roolinsa sopivasti ylinäytellen, mutta myös pitäen naamansa täysin peruslukemilla piinallisen jännittävään loppuratkaisuun asti. Juuri Wongin suoritus tekee saastassa kahlaamista muistuttavasta katselukokemuksesta jollain tapaa viihdyttävän, vaikka takaraivossa jomottaa koko ajan huoli omasta mielenterveydestä, sillä eihän tässä sysimustassa ja vietävästi naurattavassa komediassa ole tarkemmin ajatellen mitään hauskaa.

(31.1.2006)

DVD-vitriinin arkistosta, osa 10

Pohjois-Amerikan viihdeteollisuus on viime vuosina muuttunut yhä enenevässä määrin monitaitureiden temmellyskentäksi – tai ainakin yhden alueen menestyjiä ohjataan tasaiseen tahtiin kokeilemaan onneaan uusien haasteiden parissa. Elokuvanäyttelijöiksi hinkuvien laulajien pitkään ketjuun on ehtinyt liittyä sangen huomaamattomasti myös miljoonittain levyjä myynyt Justin Timberlake, jonka ensimmäisen pääroolifilmin kohtaloksi koitui aluksi hyllytys ja sittemmin julkaisu suoraan videolevitykseen. Syitä tapahtuneelle ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä Edison (Edison / Edison Force / Edison: City of Crime / Edison City, USA 2005) on mitäänsanomattomuudessaan täydellisen keskinkertainen.

Yhdysvaltain entisenä murhapääkaupunkina tunnetun Edisonin maine on parantunut poliisilaitoksen FRAT-erikoisyksikön toiminnan ansiosta, mutta saavutuksella on varjopuolensa. Ryhmän salaiset puuhat alkavat kalvaa toden teolla juuri siirron saanutta Rafe Deediä, jonka ylempiarvoinen pari Frances Lazerov murhaa epävirallisen ratsian yhteydessä toisen kiinnijääneistä diilereistä ja takavarikoi huumeet ja rahat. Rikos sumplitaan normaaliksi hälytystehtäväksi, mutta tapauksen oikeuskäsittelyä seurannut paikallislehden reportteri haistaa palaneen käryä ja ryhtyy penkomaan taustoja, jotka johtavat kunnallispolitiikan huipulle asti.

Ohjaaja David J. Burken käsikirjoitus on kulunut, ennalta arvattava ja käänteiltään epäuskottava. Vaikka kykenisi nielemään kakistelematta, ettei FRAT:n tilojen naapurissa työskentelevä syyttäjänviraston huippututkija Levon Wallace ole huomannut mitään epäilyttävää, ja että salaliiton paljastaa Pulitzerin palkinnon ansaitsevana tähtitoimittajana itseään pitävä märkäkorva yhden ohimennen kuullun sanan takia, saattaa mielenkiinto lopahtaa kliseisten henkilöiden ja tyrityn roolijaon myötä. Timberlake yrittää kovasti epäkiitollisessa osassaan, mutta taidot loppuvat kesken jo ensimmäisissä kohtauksissa, eikä asiaa auta huonosti kirjoitettu hahmo. Kokemattomasta Josh Pollackista tulee muutaman päätoimittajalta saadun isällisen ohjeen ansiosta kirjaimellisesti yhdessä yössä periksi antamaton tutkiva journalisti, joka joutuu panosten koventuessa tiukkojen eettisten pohdintojen eteen. Uskottavuus on koetuksella myös huomattavasti kokeneemmalla LL Cool J:llä, joka on sama möllöttävä pökkelö kuin ennenkin. Työn ja yksityiselämän sovittamisen sekä omantunnon ja lojaaliuden kanssa painiskelevan Deedin osa on elokuvan vaikein, eikä siitä suoriuduta täysin pelkästään kulmien kohottelulla ja otsan rypistelyllä.

Ilmaisukykyisempien näyttelijöiden tehtävänä on antaa taustatukea sivurooleissa. Sairaalloiselta näyttäväksi maskeerattu Dylan McDermott tekee Lazerovista psykoottisen narkomaanin, jonka käytös on yliampuvuuden rajalla, mutta suoritus on elokuvan onnistunein. Päätoimittaja Ashfordin roolissa tanssahtelemaankin innostuva Morgan Freeman vetäisee rutiinilla jälleen yhden vanhan konkarin tulkinnan, ja Wallacea näyttelevä Kevin Spacey käy pelastamassa sen, minkä ruudussa pyörähtämistensä aikana ehtii. Oscar-voittajakaksikon otteissa ei ole pahemmin motivaatiota, mutta jo heidän läsnäolonsa kohentaa kummasti Edisonin katsottavuutta.

Burken kunniaksi on laskettava se, että Edison on ihan oikea elokuva toisin kuin tyypilliset, tuotteistetuille poppareille mittatilauksena tehdyt selluloidipuristeet, mutta ympäriinsä leviävä kokonaisuus olisi kaivannut mittavaa tohtorointia. Nyt se ei toimi kunnolla poliittisena trillerinä eikä myöskään toimintana, jolla tarina aloitetaan ja lopetetaan, vaan jää auttamatta muotopuoleksi, jonka oikea paikka videovuokraamossa on sivuhyllyllä muun tusinatarjonnan seassa.

(1.1.2007)