DVD-vitriinin arkistosta, osa 28

Koomikko Stephen Chow'n elokuvauran toistaiseksi mielenkiintoisin kausi sijoittuu läpimurrolla alkaneelle ja kansainvälistä suosiota edeltäneelle 1990-luvulle, jolla hänen luovuutensa pääsi toden teolla valloilleen. Tuotteliaan ja menestyksekkään vuosikymmenen elokuvien taso vaihtelee erinomaisesta silkkaan roskaan, ja mahtuupa joukkoon jopa kaiken arvostelun yläpuolelle nousevia teoksia. Viimeksi mainitun ryhmän bisarrein tapaus on Sixty Million Dollar Man (Bai bian xing jun / Baak bin sing gwan, HKG 1995), joka todistaa sekä hyvässä että pahassa, mitä voi tapahtua, kun Chow, tuottaja Wong Jing ja edellisten apulaisohjaajasta käsikirjoittavaksi ohjaajaksi ylennyt Yip Wai-man yhdistävät voimansa.

Pidäkkeettömästi rönsyilevä elokuva heittää Chow'n Honolululle upporikkaan opiskelijan pöksyihin. Varakkuudesta ja sen takaamasta korkeasta asemasta täysin siemauksin nauttiva Sing käyttäytyy täydellisen öykkärimäisesti kiusaten huvikseen suunnilleen kaikkia näköpiiriinsä sattuvia. Palvelijansa Tat apunaan Sing viihdyttää itseään esimerkiksi syöttämällä vakiokohteelleen Siu-fulle ulostuslääkettä ja räjäyttämällä sen jälkeen WC-pöntön pahaa-aavistamattoman uhrin alta. Törkimyksen kissanpäivät päättää hemaiseva naapurin rouva, jonka triad-aviomies määrää vaimonsa tanssittajan tapettavaksi. Gangsterit onnistuvat melkein, koska Singistä jää jäljelle vain aivot ja suu, joille professori Chang rakentaa keinotekoisen vartalon.

Myönnetään, että juonta tuli paljastettua peräti elokuvan puoliväliin asti, mutta kuvaelma on silti vain pintaraapaisu kaikesta, mitä Sixty Million Dollar Man pitää sisällään. Infantiilia pissa- ja kakkahuumoria, halpoja erikoistehosteita ja ankaraa kohkaamista täyteen ahdettu filmi on irrallisten sketsien sekamelska, joka ylittää ihailtavasti kaikki järjellisyyden rajat. Päätähuimaava lopputulos on hyvin vapaamuotoinen Kuuden miljoonan dollarin miehen, Mask - naamion ja Reksin risteytys, joka yltyy kohtaus kohtaukselta sekopäisemmäksi varsinkin sen jälkeen, kun professorin keksimä siru antaa Singille kyvyn muuttaa muotoaan – vaikkapa vessanpytyksi tai hammastahnatuubiksi.

Jatkuva melskaaminen on tavallaan sietämätöntä, ja osa vitseistä on todella huonoja ja osa täysin käsittämättomiä, mutta ideoiden toteutustapa ja yleinen asennoituminen pitävät Sixty Million Dollar Manin tasaisen hauskana. Chow ja hänen vakioparinsa Ng Man Tat revittävät pääosissa kuin viimeistä päivää ja innostavat esimerkillään muutkin vetämään roolinsa rohkeasti täysin yli. Tällaisella näyttelyllä ei pokkailla palkintoja, mutta sähäkästi maskeeratun Elvis Tsuin ja rumana ankanpoikasena ihastuttavan Gigi Leungin pelleilystä paistaa teeskentelemätön riemu, joka tarttuu katsojaankin.

Taustoja tuntematta voisi täysin oikeutetusti luulla, että Sixty Million Dollar Man on syyntakeettomien työtä, sillä siltä se totisesti pahimmillaan näyttää Chow'n ja Wongin tekemisiin perehtyneenkin silmin. Mauttomuuksien paksun kerroksen alta pilkistää kuitenkin todellisen minuuden löytymisestä kertova tarina, jonka avarakatseisempi voisi luokitella jopa romanttiseksi komediaksi. Ehdottoman avointa mieltä Sixty Million Dollar Manin katsominen joka tapauksessa vaatii, eikä silloinkaan ole mitään takeita siitä, että ymmärtäisi puoliakaan tekijöiden aivoituksista, saati että kykenisi nauttimaan näkemästään.

(24.7.2006)

DVD-vitriinin arkistosta, osa 27

Hongkongin elokuvateollisuuden suhdannevaihtelut eivät näytä suuremmin hetkauttavan Wong Jingiä, jonka tuotantokoneisto jyllää edelleen usean elokuvan vuosivauhdilla, vaikka määrät ovatkin laskeneet parhaiden aikojen lukemista. Uutteran työmyyrän filmeistä on Suomessa ollut nähtävillä vain murto-osa, jota kasvattaa hiukan pohjoismaisen julkaisukynnyksen viimeisimpänä ylittänyt Naked Weapon (Chek law dak gung / Naked Weapon, HKG 2002). Tutulta kalskahtavan nimen ohella elokuva linkittyy kymmenen vuotta vanhempaan Naked Killeriin salamurhaajateemallaan, vaikkei kyse olekaan varsinaisesta jatko-osasta.

Naked Weaponissa iskujen takana on kansainvälinen syndikaatti, jota johtava Madame M on jo vuosia onnistunut pysymään CIA:n ulottumattomissa. Kidnapatuista pikkutytöistä koulutetut huipputason tappajat eivät ole erehtymättömiä, mutta menetetyille käskyläisille löytyvät aina sopivat korvaajat yhä uusista lapsijoukoista. Samaan erään sattuneista Kattista ja Charlenesta kuuden vuoden rääkki kasvattaa erottamattomat ystävykset – ja tehokkaan murhaduon.

Tuottajana ja käsikirjoittajana häärinyt Wong sotkee tapojensa mukaisen laajaa kohderyhmää tavoittelevan sekoitelman, jossa toiminta, erotiikka, jännitys ja melodraama kohtaavat melko viihdyttävin seurauksin vailla painavaa sanottavaa tai todellista sisältöä. Miehen tavaramerkkeihin kuuluva pipipäinen huumori on poissa, mutta omintakeinen logiikka, viittaukset muihin elokuviin ja ennustamattomat ylilyönnit takaavat silti täyden Wong-kokemuksen tuttuja kummastelun hetkiä myöten. Juonen käännekohtien helppous, pudotuspeleihin perustuvan koulutusohjelman olematon kustannustehokkuus ja erityisesti viettelytaidot pikakurssina opettava loppukoe eivät kestä tarkempaa miettimistä, mutta eipä vikkelänä kirjoittajana tunnettu Wong ole ennenkään kiinnittänyt tällaisiin seikkoihin huomiota.

Ohjausvastuun kantaa vanha kettu Ching Siu Tung, joka on omaksunut ongelmitta toimintakohtausten viimeisimmät virtaukset. Kovassa käytössä olevilla hidastuksilla ja trendikkäillä tehosteilla kikkailun takia Naked Weapon näyttää monin paikoin ihan deodoranttimainokselta, mutta ainakaan Ching ei ole menettänyt tolkkuaan niin, että olisi leikellyt koreografioimansa taistelut katsomiskelvottomaksi silpuksi.

Mallimaailmasta näyttelijöiksi ponnistaneet Maggie Q ja Anya tekevät parhaansa ja yltävätkin ihan säällisiin suorituksiin päärooleissa, joiden tappelut ja itkeskelyt hoituvat ihan yhtä sujuvasti kuin opetussuunnitelmaan sisältyvät muotinäytöskävelytkin. Hieman kokeneempi Daniel Wu, entinen malli hänkin, muikistelee miespääosassa kirkasotsaisena ja toheloivana agentti Jack Cheninä. Nykyhongkongilaista, ulkonäköorientoitunutta näyttelijätyyppiä edustavan Wun kapea-alaisuus korostaa hahmon yksiulotteisuutta ja tämän nolostuttavia monologeja, joiden rinnalla muiden paperiset vuorosanat alkavat kuulostaa ihan hyviltä. Vanha rouva Cheng Pei Pei näyttää nuoremmilleen mallia Charlenen äitinä ja tuo elokuvalle hieman lisäarvoa, vaikka rooli on pieni. Ohuista hahmoista kompleksisin on Almen Wongin viileästi esittämä Madame M, jonka persoona jää lopulta arvoitukseksi, sillä tarina ei paljasta, onko häikäilemättömän hyväksikäyttäjän ja julmurin ainoastaan tunnettuja rikollisia listivällä järjestöllä ylevämpiäkin motiiveja kuin raha. Liika ajattelu on siis pahasta, jos mielii viihtyä Naked Weaponin äärellä.

(23.7.2006)