Jos 1980-luvun teinikomedioiden tekijöistä muistetaan joku, niin se on John Hughes, joka kykeni luomaan nimestään suoranaisen käsitteen muutaman vuoden periodin aikana. Tarkkanäköisillä kuvauksillaan paikan amerikkalaisnuorten tuntojen ykköstulkkina lunastanut käsikirjoittaja-tuottaja-ohjaaja on sittemmin luisunut muiden kohderyhmien viihdyttäjäksi enimmäkseen vaisuin tuloksin, mutta parhaina päivinä kultasormelta luonnistui ilakoinnin ohella vakavampikin kerronta, minkä huippukauden lopulla valmistunut Jännät suhteet (Some Kind of Wonderful, USA 1987) todistaa.
Losangeleslaiseen lukioon sijoitetun tarinan päähenkilö on taiteilijan urasta haaveileva ja huoltoasemalla hanttihommia paiskova Keith Nelson (Eric Stoltz), jonka ainoa ystävä on rumpuja paukuttava poikatyttö Watts (Mary Stuart Masterson). Näillä saavutuksilla ei ole mitään asiaa koulun hierarkian huipulle, mutta epäsuosion haittapuolet valkenevat kaikessa karuudessaan Keithin ihastuessa Amandaan (Lea Thompson), joka heilastelee öykkärimäisen Hardyn (Craig Sheffer) kanssa. Kun kaunokaisen ja hienostomoukan suhde alkaa katkoilla, näkee Keith tilaisuutensa tulleen ja ryhtyy unelmista tekoihin peruuttamattomin seurauksin.
Hughesin vakiotyötovereihin kuuluneen Howard Deutchin ohjaama Jännät suhteet kertoo tarinansa pienimuotoisesti ja pääteemaan keskittyen. Jatko-opintopähkäilyt, ihastumisen herättämä tunnekuohu, yksipuolisen kiinnostuksen kohteeseen liitetyt epärealistiset odotukset sekä ensitreffejä mutkistavat kiusalliset tilanteet ja yliyrittäminen tarjoavat tarttumapintaa kuta kuinkin jokaiselle murrosikään ehtineelle ja sen ohittaneelle riippumatta siitä, onko 80-luvun tyrmäävästä ajankuvasta omakohtaista kokemusta. Hughesin tyyliin kasvukivuille ei naureta, vaan ongelmia käsitellään ymmärryksellä ja myötätunnolla.
Tarina on sentimentaalisuudessaan soma, mutta menestyskaavan edellyttämän komedian ja draaman sekoitussuhteen uudelleenarviointi jälkimmäisen voitoksi nostaa juuston pintaan, mikä tekee elokuvasta osittain melko tuskallista katsottavaa. Etenkin Shefferin ylinäytelty omahyväisyys ja Stoltzin hallitun suvereeni vässykkämäisyys vetävät täydessä huumorittomuudessaan suupielet irvistykseen. Masterson ja Thompson tasoittavat onneksi tilannetta täydellisen luontevilla roolisuorituksillaan, ja Elias Koteas kiintiökovis Duncanina, John Ashton isä-Nelsonina ja Candace Cameron Keithin pikkuvanhana pikkusiskona tuovat kaivatun ripauksen komiikkaa riipaisevan teiniahdistuksen keskelle.
Jännät suhteet on Hughes-mittapuulla varsin korkealle arvostettu teinielokuva ja syystä. Se ei pärjää maineikkuudessa Breakfast Clubille, vallattomuudessa Vaihdetaan vapaalle, Ferrisille tai läpitunkevassa 80-lukulaisuudessa Lisa - unelmien naiselle, mutta se tavoittaa aiheensa ytimen niin koskettavasti, että lopputulosta on pakko arvostaa, vaikkei kehtaisi ääneen myöntääkään.
Losangeleslaiseen lukioon sijoitetun tarinan päähenkilö on taiteilijan urasta haaveileva ja huoltoasemalla hanttihommia paiskova Keith Nelson (Eric Stoltz), jonka ainoa ystävä on rumpuja paukuttava poikatyttö Watts (Mary Stuart Masterson). Näillä saavutuksilla ei ole mitään asiaa koulun hierarkian huipulle, mutta epäsuosion haittapuolet valkenevat kaikessa karuudessaan Keithin ihastuessa Amandaan (Lea Thompson), joka heilastelee öykkärimäisen Hardyn (Craig Sheffer) kanssa. Kun kaunokaisen ja hienostomoukan suhde alkaa katkoilla, näkee Keith tilaisuutensa tulleen ja ryhtyy unelmista tekoihin peruuttamattomin seurauksin.
Hughesin vakiotyötovereihin kuuluneen Howard Deutchin ohjaama Jännät suhteet kertoo tarinansa pienimuotoisesti ja pääteemaan keskittyen. Jatko-opintopähkäilyt, ihastumisen herättämä tunnekuohu, yksipuolisen kiinnostuksen kohteeseen liitetyt epärealistiset odotukset sekä ensitreffejä mutkistavat kiusalliset tilanteet ja yliyrittäminen tarjoavat tarttumapintaa kuta kuinkin jokaiselle murrosikään ehtineelle ja sen ohittaneelle riippumatta siitä, onko 80-luvun tyrmäävästä ajankuvasta omakohtaista kokemusta. Hughesin tyyliin kasvukivuille ei naureta, vaan ongelmia käsitellään ymmärryksellä ja myötätunnolla.
Tarina on sentimentaalisuudessaan soma, mutta menestyskaavan edellyttämän komedian ja draaman sekoitussuhteen uudelleenarviointi jälkimmäisen voitoksi nostaa juuston pintaan, mikä tekee elokuvasta osittain melko tuskallista katsottavaa. Etenkin Shefferin ylinäytelty omahyväisyys ja Stoltzin hallitun suvereeni vässykkämäisyys vetävät täydessä huumorittomuudessaan suupielet irvistykseen. Masterson ja Thompson tasoittavat onneksi tilannetta täydellisen luontevilla roolisuorituksillaan, ja Elias Koteas kiintiökovis Duncanina, John Ashton isä-Nelsonina ja Candace Cameron Keithin pikkuvanhana pikkusiskona tuovat kaivatun ripauksen komiikkaa riipaisevan teiniahdistuksen keskelle.
Jännät suhteet on Hughes-mittapuulla varsin korkealle arvostettu teinielokuva ja syystä. Se ei pärjää maineikkuudessa Breakfast Clubille, vallattomuudessa Vaihdetaan vapaalle, Ferrisille tai läpitunkevassa 80-lukulaisuudessa Lisa - unelmien naiselle, mutta se tavoittaa aiheensa ytimen niin koskettavasti, että lopputulosta on pakko arvostaa, vaikkei kehtaisi ääneen myöntääkään.
(17.12.2007)
