Onko Bud Spenceristä amerikkalaiselle jalkapallokentälle? Vastausta ei tarvitse hakea kaukaa, sillä raamikas, entinen olympiatason uimari ottaa lajiin tuntumaa Michele Lupon toimintakomediassa Hyttynen (Lo chiamavano Bulldozer / Sie nannten ihn Bulldozer / They Called Him Bulldozer /Bulldozer / Uppercut / Myggan / Dom kallar mig Bulldozer, ITA/BRD 1978).
Spencerin roolihahmo on omissa oloissaan viihtyvä merikarhu, jonka laivan sukellusvene romuttaa vahingossa. Marina di Pisan satamaan korjauspuuhiin juuttuva seilori vedetään sattumalta mukaan paikallisten satamajätkien ja tukikohdassaan majailevien amerikkalaissotilaiden väliseen nokkapokkaan, kun armeijan jalkapallojoukkuetta valmentava kersantti Kempfler tunnistaa hänet Bulldozer-nimiseksi kadonneeksi huippupelaajaksi. Pelitoimiin Bulldozer ei enää suostu palaamaan, mutta hänestä leivotaan valmentaja koulimaan italialaisista joukkue riidat ratkaisevaan näytösotteluun.
Mitä todennäköisimmin Luunmurskaajista napattu juonirunko on vedetty tutun Spencer-myllyn läpi, ja lopputuotteena on hyvin epätasainen elokuva, joka ei toimi hajanaisuutensa vuoksi kunnolla sen paremmin urheiludraamana, naamanvääntelyfarssina kuin toimintanakaan. Lupo ei saa pidettyä moneen suuntaan kurkottavaa tarinaa kasassa, mutta onnistuu kokeneena ohjaajana puristamaan ylipitkästä sekamelskasta muutaman hyvän kohtauksen. Uhkapelit, lukuisat nyrkkitappelut ja valmennusjaksot viihdyttävät mukavasti, vaikka yli-innokkaiden rivinäyttelijöiden koheltaminen käy hiukan hermon päälle ja loppumatsi on huipennukseksi kuin kalvakka muodollisuus.
Onkin harmillista, ettei Hyttynen yllä yhtä pitkälle kuin sankarinsa potkaisema siannahka, sillä Spencer tekee odottamattoman hienon luonneroolin periaatesyistä uransa huipulla lopettaneena entisenä tähtenä. Toivottomia noviiseja vastahakoisesti kaitsemaan ryhtyvä Bulldozer on tyypillisen äkäinen, mutta joukkuehenkeä korostavassa ongelmanratkojassa on myös syvällisempi puoli, jonka Spencer nostaa esiin pienin elein ja ilmein. Suoritus tuo filmiin kaivattua ryhtiä, jota löytyy lisää taajaan taustalla soivasta, tarttuvasta teemakappaleesta.
Spencerin roolihahmo on omissa oloissaan viihtyvä merikarhu, jonka laivan sukellusvene romuttaa vahingossa. Marina di Pisan satamaan korjauspuuhiin juuttuva seilori vedetään sattumalta mukaan paikallisten satamajätkien ja tukikohdassaan majailevien amerikkalaissotilaiden väliseen nokkapokkaan, kun armeijan jalkapallojoukkuetta valmentava kersantti Kempfler tunnistaa hänet Bulldozer-nimiseksi kadonneeksi huippupelaajaksi. Pelitoimiin Bulldozer ei enää suostu palaamaan, mutta hänestä leivotaan valmentaja koulimaan italialaisista joukkue riidat ratkaisevaan näytösotteluun.
Mitä todennäköisimmin Luunmurskaajista napattu juonirunko on vedetty tutun Spencer-myllyn läpi, ja lopputuotteena on hyvin epätasainen elokuva, joka ei toimi hajanaisuutensa vuoksi kunnolla sen paremmin urheiludraamana, naamanvääntelyfarssina kuin toimintanakaan. Lupo ei saa pidettyä moneen suuntaan kurkottavaa tarinaa kasassa, mutta onnistuu kokeneena ohjaajana puristamaan ylipitkästä sekamelskasta muutaman hyvän kohtauksen. Uhkapelit, lukuisat nyrkkitappelut ja valmennusjaksot viihdyttävät mukavasti, vaikka yli-innokkaiden rivinäyttelijöiden koheltaminen käy hiukan hermon päälle ja loppumatsi on huipennukseksi kuin kalvakka muodollisuus.
Onkin harmillista, ettei Hyttynen yllä yhtä pitkälle kuin sankarinsa potkaisema siannahka, sillä Spencer tekee odottamattoman hienon luonneroolin periaatesyistä uransa huipulla lopettaneena entisenä tähtenä. Toivottomia noviiseja vastahakoisesti kaitsemaan ryhtyvä Bulldozer on tyypillisen äkäinen, mutta joukkuehenkeä korostavassa ongelmanratkojassa on myös syvällisempi puoli, jonka Spencer nostaa esiin pienin elein ja ilmein. Suoritus tuo filmiin kaivattua ryhtiä, jota löytyy lisää taajaan taustalla soivasta, tarttuvasta teemakappaleesta.
(19.8.2007)
