maanantai 28. lokakuuta 2013

DVD-vitriinin arkistosta, osa 24

Armottomalla yöllä lupaavasti debytoineen Jack Sholderin nousukiito uhkasi katketa jo seuraavaksi valmistuneeseen Painajainen Elm Streetillä 2 – Freddyn kostoon, mutta ensimmäisen osan suosio riitti nostamaan heikon jatkeenkin kassamenestykseksi. Niinpä työt New Line Cinemalla jatkuivat ja Sholder kiitti saamastaan luottamuksesta ohjaamalla mainion scifiä, kauhua ja toimintaa yhdistelevän Pahan naamion (The Hidden / Ondskans mask, USA 1987).

Elokuvan käynnistävä, valvontakameran kautta nähty pankkiryöstö ja sitä seuraava adrenaliinin eritystä kiihdyttävä autotakaa-ajo lyövät välittömästi luun kurkkuun epäilijöille. Porhalluksen lomassa informoidaan, että rattia vääntää komisario Tom Beckin etsimä yhden miehen rikosaalto Jack DeVries. Karkurin amok päättyy lopulta sairaalan toipilaspetiin, mutta vastoin Beckin odotuksia juttu ei ole vielä suinkaan ohitse. Sillä välin kun Beck kinaa poliisiasemalla DeVriesin perässä Los Angelesiin saapuneen FBI-agentti Lloyd Gallagherin kanssa virka-avun kiireellisyydestä, ehtii epäilty kupsahtaa ja samassa huoneessa vakavasti sairaana pötköttänyt Jonathan Miller livistää kaupungille omalle, rock-musiikin ja nopeiden autojen siivittämälle ryöstöretkelleen.

Juoni ei jätä katsojalle paljon arvailtavaa, sillä mysteerin taakse kätkeytyvä vieras eliömuoto paljastetaan jo alkuvaiheilla ja muutkin Beckiltä pimitetyt salaisuudet ovat kovin helposti pääteltävissä. Koska käsikirjoitus hukkaa älyjännärin mahdollisuudet, on kameran takana suunnattu huomio viisaasti toimintaan, ja tällä saralla Pahan naamio pelaa suorastaan erinomaisesti. Verisiä tulitaisteluita ja katurallia on riittämiin, ja erityismaininnan elokuva ansaitsee kerronnan virtaviivaisuudesta. Vauhdikkaasti käyntiin potkaistu tarina ei pysähdy hetkeksikään, vaan tempo pysyy häkellyttävän nopeana loppuun asti. Välillä jarrutetaan hetkeksi haukkaamaan henkeä, ja sitten mennään taas niin, ettei nurkkaan ahdistetun katsojan vireystila ehdi taatusti laskea liikaa sekunniksikaan.


Vauhdinpidolla paikataan juonen yksinkertaisuuden lisäksi henkilöasetelmien heikkouksia. Kokeneen Beckin alentuva suhtautuminen uuteen tulokkaaseen ja tämän hyväksyntä tutustumisen ja näyttöjen myötä on filmin scifi-mausteista huolimatta tyypitelty kaikkein kuluneimman kyttäkaksikkomallin mukaiseksi, mikä myös rajoittaa hahmojen syventämistä. Gallagherin tarttumapintaa laventavat eksentriset piirteet, joihin Kyle MacLachlan nojaa taitavan, hetkittäin Twin Peaksin erikoisagentti Cooperia ennakoivan tulkintansa. Flashdancesta ja Valtataistelu-sarjasta muistettava Michael Nouri saa tyytyä niukempiin välineisiin, mutta onnistuu Beckin osassa lähes yhtä kelvollisesti kuin nuorempi kollegansa. Lukuisista TV-sarjoista tuttujen kasvojen paraati jatkuu huomattavissa määrin sivurooleissa, joista voi helposti virittää pienimuotoisen bongauskilpailun.

Samoihin aikoihin tehtyä, osittain yhtäläisistä lähtökohdista ponnistavaa Dead Heat -zombipoliisikomediaa hienovaraisemmin huvittava Pahan naamio ei osu täysin keskelle maalitaulua, mutta ajan mittaan kasvaneen pienoisklassikon asemansa se on täysin ansainnut. Semminkin kun ohjaustöissä 2000-luvulle asti jatkanut Jack Sholder ei ole sen koommin kyennyt yhtä näyttäviin riman ylityksiin.

(28.10.2009)

perjantai 25. lokakuuta 2013

DVD-vitriinin arkistosta, osa 23

Niinhän siinä kävi, ettei Bubba Ho-tepin loistava Elvis-tulkinta avannut Bruce Campbellille uusia ovia, vaan mies jatkaa edelleen näyttelijänuraansa pienissä rooleissa suurissa studiotuotannoissa ja halpafilmien sankarina. Tähän jälkimmäiseen kategoriaan sujahtaa myös astronautti-Ivanin osa Alien Apocalypsessa (USA 2005), jonka käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Campbellin vanha kaveri Josh Becker.

Ivan kuuluu nelihenkiseen luotainryhmään, joka 40 vuoden avaruudessa oleilun jälkeen rysähtää Portlandin liepeille tietämättä, että Maan ovat miehittäneet puuta himoavat avaruustermiitit. Oliot ja näiden apureiksi ryhtyneet palkkionmetsästäjät vangitsevat tulokkaat pian laskeutumisen jälkeen ja lähettävät Ivanin ja Kellyn sahalle töihin näiden toverit listittyään. Tilanne näyttää toivottomalta, mutta kaksikko ei aio suinkaan tyytyä kohtaloonsa, vaan päättää paeta ja nousta vastarintaan orjuuttajien edessä.

Sci-Fi Channelille tehty ja Bulgariassa säästöbudjetilla kuvattu Alien Apocalypse on rehellistä roskaa ja kieli poskessa tehtyä puoli-campia niin hyvässä kuin pahassakin. Idea avaruudesta tulleista jättiläistermiiteistä on jo itsessään naurettava, mutta Becker ei ole silti tehnyt elokuvasta puhdasta komediaa, vaan kaavamainen juoni on olevinaan vakava ja näyttelijät tekevät työnsä naama peruslukemilla, vaikka filmissä on runsaasti pöhköä huumoria. Kaikki vitsit eivät tietenkään naurata, ja tarina on osittain melko tylsä, mutta hivenen kömpelösti CGI-animoiduissa ja tapettaessa vihreää limaa tursuavissa avaruusolioissa on omintakeista viehätystä.


Alien Apocalypsen ainoat tunnetut näyttelijät ovat Campbellin ohella Xenan ystävättärenä tutuksi tullut Renee O'Connor ja John Carpenter -vakio Peter Jason. Muut osat on täytetty tuntemattomilla amerikkalaiskyvyillä ja vielä tuntemattomammilla bulgarialaisilla, joiden repliikit on jälkikäteen uudelleenäänitetty amerikanenglanniksi. Sekalainen sakki ei pahemmin lumoa sen paremmin taidoillaan kuin roolihahmojensa persoonallisuudellakaan, vaikka Vladimir Kolevin esittämä vekkuli kalastaja-Bob ja Todor Nikolovin kyttyräselkä Bill jäävät karikatyyrimäisinä jossain määrin mieleen, mutta toisaalta jäykkyys ja ylinäyttely istuvat kokonaisuuteen. O'Connor ja Jason ovat varsin luontevia, mutta Campbellin esiintyminen vaihtelee väsyneen innottomasta alisuoriutumisesta takuuvarmaan peruspresenssiin. Sutkautukset ja muut Ash-maneerit kulkevat sitkeästi mukana nytkin, mutta niistä voidaan ainakin osittain syyttää Ivanin hahmon kirjoittanutta Beckeriä.

Elokuvan tarkoituksellisesta huonoudesta jää hiukan teennäinen jälkimaku, vaikka tekemisen riemu välittyykin monista kohtauksista, sillä Beckerin ja kumppaneiden tietää halutessaan pystyvän parempaankin.

(25.10.2005)