Yleisömagneeteiksi muodostuneilla Uuno Turhapuro -elokuvilla tasaisen suosion lopullisesti saavuttanut Spede Pasanen jatkoi uusien teemojen kehittelyä Uunojen välissä valmistuneissa kakkostuotannoissa, joiden 1980-luvun kärkeä edustaa ilmailuaiheinen Lentävät luupäät (Flygande fåntrattar / Flying Fools, FIN 1984).
Elokuvan luupäinä nähdään Pasasen ja Simo Salmisen näyttelemät maalaisveljekset, joista toinen on opiskellut kirjekurssilla salaiseksi agentiksi ja toinen alkaa opetella lentämistä. Kolmijakoisen juonen toisessa osassa seurataan Riitta Väisästä Miss Universumiksi valittuna Kimmel Kinoksena, jota Heikki Kinnusen ja Aake Kallialan esittämät missiagentit yrittävät houkutella edustuskiertueelle, ja kolmannessa tohtori Terassin (Yrjö Tähtinen) rakentamaa, alkoholilla toimivaa robottia, jota näyttelee Vesa-Matti Loiri.
Juonenpätkistä ei synny eheää kertomusta, mutta Pasanen onnistuu silti osittaisesta toisteisuudesta huolimatta rakentamaan varsin viihdyttävän kokonaisuuden, joka toimii pitkälti yhtäläisillä ansioilla kuin monet samoihin aikoihin valmistuneet Hongkong-komediat. Periaatteena näyttää olleen, ettei vitsien järjellisyydellä ole niin väliä, kunhan naurattavat, ja käsikirjoituksen puutteellisuuden voi paikata vauhdilla ja toiminnallisuudella. Hyvä esimerkki ensimmäisestä on sukukirjoja tutkivien pohjalaisveljesten muuttuminen iloisiksi karjalaisiksi tai kaikki kohtaukset, joissa Loirin robotti on mukana. Jälkimmäistä ohjetta puolestaan noudattavat lentelykohtaukset, jotka huipentava riippuliidintaistelu on räjähdyksine kaikkineen yllättävän jämerän näköistä räiskintää.
Hevosten parissa puuhastelevaa neiti Kinosta esittävän Riitta Väisäsen näyttelijäntaidot ovat kovin vaatimatonta tasoa, mutta muut pääosanäyttelijät ovat antaumuksella mukana. Tekemisen iloa henkivää elokuvaa katsellessa ei voikaan välttyä ajatukselta, että leppoisa tunnelma lienee peräisin juuri kuvaustilanteista. Hupailun rentoutta ja Lentävien luupäiden yleistä veikeyttä korostaa entisestään Aarno Ranisen alituisesti taustalla pauhaava syntetisaattorituuttaus.
Elokuvan luupäinä nähdään Pasasen ja Simo Salmisen näyttelemät maalaisveljekset, joista toinen on opiskellut kirjekurssilla salaiseksi agentiksi ja toinen alkaa opetella lentämistä. Kolmijakoisen juonen toisessa osassa seurataan Riitta Väisästä Miss Universumiksi valittuna Kimmel Kinoksena, jota Heikki Kinnusen ja Aake Kallialan esittämät missiagentit yrittävät houkutella edustuskiertueelle, ja kolmannessa tohtori Terassin (Yrjö Tähtinen) rakentamaa, alkoholilla toimivaa robottia, jota näyttelee Vesa-Matti Loiri.
Juonenpätkistä ei synny eheää kertomusta, mutta Pasanen onnistuu silti osittaisesta toisteisuudesta huolimatta rakentamaan varsin viihdyttävän kokonaisuuden, joka toimii pitkälti yhtäläisillä ansioilla kuin monet samoihin aikoihin valmistuneet Hongkong-komediat. Periaatteena näyttää olleen, ettei vitsien järjellisyydellä ole niin väliä, kunhan naurattavat, ja käsikirjoituksen puutteellisuuden voi paikata vauhdilla ja toiminnallisuudella. Hyvä esimerkki ensimmäisestä on sukukirjoja tutkivien pohjalaisveljesten muuttuminen iloisiksi karjalaisiksi tai kaikki kohtaukset, joissa Loirin robotti on mukana. Jälkimmäistä ohjetta puolestaan noudattavat lentelykohtaukset, jotka huipentava riippuliidintaistelu on räjähdyksine kaikkineen yllättävän jämerän näköistä räiskintää.
Hevosten parissa puuhastelevaa neiti Kinosta esittävän Riitta Väisäsen näyttelijäntaidot ovat kovin vaatimatonta tasoa, mutta muut pääosanäyttelijät ovat antaumuksella mukana. Tekemisen iloa henkivää elokuvaa katsellessa ei voikaan välttyä ajatukselta, että leppoisa tunnelma lienee peräisin juuri kuvaustilanteista. Hupailun rentoutta ja Lentävien luupäiden yleistä veikeyttä korostaa entisestään Aarno Ranisen alituisesti taustalla pauhaava syntetisaattorituuttaus.
(11.7.2004)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti